maanantai 25. huhtikuuta 2016

If you don't become the ocean, you'll be seasick every day



Täällä istun kuin Joona kalan mahassa, parhaassa paikassa, kun tarkoituksena on tutkailla menoa merissä ja vetten alla.  Ja sehän meillä on!! Kohti vaikeita teemoja sukelletaan, siksi sivelemme sielua aluksi parilla hienolla vedenalaisella tapahtumalla, Vietnamista ja sen lähivesiltä voimaa ammentaen.

On nimittäin se osa vuotta, kun kala ja sen maha ovat tällä puolen palloa. Muutaman viikon päästä kala sukelteleekin jo kylmemmillä vesillä, suloisilla Suomen rannoilla, kuinkas muuten. 

Aloittakaamme siis! 

Mahtava Mekong virtaa lähtökohtanamme, tuota komeaa jokea pitkin on hyvä lipua kohti merta. 

Mekongin saa alkunsa Tiibetissä ja jatkaa kulkuaan Kiinan, Myanmarin, Laosin, Kamputsean ja Vietnamin halki Etelä-Kiinan mereen.  Alueella on Amazonin jälkeen maailman rikkain eläin- ja kasvikunta. Me kuitenkin kohtaamme Mekongin taiteen kautta. The Ground, the Root, and the Air: The Passing of the Bodhi Tree on Jun Nguyen- Hatsushiban filmi vuodelta 2007. Kuvat alla ovat ko filmistä.





Nguyen-Hatsushiban juuret löytyvät Japanista (äiti) ja Vietnamista (isä). Jun syntyi Tokiossa, hankki taidekoulutuksensa USA:ssa, jonka jälkeen asui Saigonissa 18 vuotta. Nyttemmin hän asuu Houstonissa, USA:ssa. 

Filmissä laosilaiset taiteen opiskelijat seisovat veneissä maalaustelineen takana. Kun loiskahtaa, on boddhipuun vetovoima ja uudenlaisen individualismin ristiriita käynyt ylivoimaiseksi, opiskelija hyppää veteen ja lähtee uimaan kohti puuta. Boddhipuu (Ficus religiosa ) on buddhalaisten pyhä puu. Sellaisen juurella Siddharta Gautama saavutti valaistumisen. Buddhalaisen mytologian mukaan boddhipuu kantaa syvää voimaa ja taikaa.
Traditio ja nykyaika, itä ja länsi kohtaavat. Ristiriitojen turbulenssi pakottaa vaikka vain hetkellisen paluun vanhaan ja turvalliseen.  

Mitä kuuluu Mekongin alueelle tänään, 9 vuotta tuon teoksen filmaamisen jälkeen? 


Talouskasvun paine on tuomassa alueelle valtaisia muutoksia, jotka koskettavat arviolta 60 miljoonan ihmisen toimeentuloa Mekongin alajuoksulla ja uhkaavat alueen eläin- ja kasvikuntaa. Laos suunnittelee rakentavansa alueelleen 11 valtavaa patoa sähkön tuottamiseksi. Suurinta niistä rakennetaan jo. 


Mekongilta tutkimusmatkamme jatkuu kohti Vietnamin eteläosaa ja Etelä-Kiinan merta, jota täällä Vietnamissa myös Itämereksi kutsutaan. Jatketaan kohti itää ja kaakkoisrannikolla luodaan silmäys siihen mitä Nha Trangin kaupungin vesialueilla tapahtui vuonna 2001. 








Veden alla kiitävät cyklot, polkupyörätaksit, jotka 23 vuotta sitten VN:iin saapuessani olivat polkupyörän lisäksi yleisin kulkuneuvo Hanoin ja muiden kaupunkien kaduilla. Takseista tai mopoista ei ollut tietoakaan. 

Kuvissa niitä ajavat Nha Trangin kalastajat. Tämä teos on Nguyen-Hatsushiban Memorial Project Nha Trang, Vietnam: Towards the Complex—For the Courageous, the Curious, and the Cowards ja tässäkin teoksessa aiheena on modernisaation vaikutukset traditioon, ihmisen kamppailu yhteiskunnan muutosten paineessa. Taiteilijan mukaan cyklot ovat pyhiinvaellus- tai uhrimatkalla kohti monimutkaista. Kaupunkien laajetessa ja autojen lisääntyessä cyklojen asema on muuttunut. Nyt, 15 vuotta teoksen filmaamisen jälkeen cyklo on melkein hävinnyt. Niitä näkee vain satunnaisesti, asiakkaina turisteja. 

Nha Trangin rannalla vedämme syvään henkeä ja sukellamme kohti Japanin itärannikkoa, Hasaman vedenalaiseen puistoon. Herra Hiroyuki Arakawa on ollut 25 vuotta Tateyaman lahden vedenalaisen shintotemppelin eli toriin hoitaja ja opas. Mr Arakawalle on tuona aikana kasvanut erikoinen ystävyys huulikalaan, jolta hyvällä onnella saavat hellän tervehdyksen muutkin temppelin vieraat.





Vain 300 kilometriä Tateyaman lahdelta itään Kalanmaha joutuu lopettamaan hengityksen kokonaan. Edessämme aukeaa kauhea näky; yksi aikamme suurimmista ympäristöongelmista, jonka ensimmäiseksi havaitsi amerikkalainen merikapteeni ja kemisti Charles Moore.

Vuonna 1997 hän päätti ylittää veneellään Tyynen valtameren pohjoisosassa alueen, jota purjehtijat normaalisti välttelevät. Alue jää merivirtojen keskelle, siellä vallitsee jatkuva korkeapaine ja siksi siellä ei ole tuulta. Koska alue on satojen kilometrien päässä rannikoilta, oli yllätys suuri, kun Mooren veneen ympärillä lillui ihmiskulttuurin jätettä, tarkemmin katsoen muovia.

20 vuotta tuon tapahtuman jälkeen tilanne on pahentunut valtavasti, enää ei kohdata satunnaisia jätteitä vaan meren pinta-alueella lilluu 10 metrin paksuinen vyöhyke erilaisesta muovijätteestä koostuvaa puuroa.




Tyynen valtameren pohjoisella alueella on kaksi merivirtapyörrettä. Kummankin sisällä kelluu samanlainen muovijätemössö.




Alue ulottuu Kiinan, Korean ja Japanin rannikoilta Venäjän ja Alaskan kautta Kanadaan  ja Kaliforniaan asti, liikkuen hitaasti etelään ja pohjoiseen vuodenaikojen mukaan. Aika ajoin  merivirrat työntävät muovilautat alueen saarten rannoille, jolloin seurauksena hiekkarannat muuttuvat lohduttomiksi näkymiksi; muovijäte peittää alleen kaiken.

Tutkimusarvioiden mukaan 30 vuoden päästä merissä on enemmän muovia kuin kalaa. Maailman muovituotannon määrä kasvaa eksponentiaalisesti ja 10 % maailmassa tuotetusta muovista päätyy meriin. Muovi ei hajoa kokonaan koskaan, vaan muuttu auringon ja aaltojen vaikutuksesta vain pienemmäksi ja pienemmäksi, lopulta ns mikromuoviksi. Plastiikin ominaisuuksiin kuuluu, että se imee ympäristöstä myrkkyä kuten DDT ja PCB.



Ongelma ei jää vain mereen. Jos tuo töhnä täyttäisi Kalanmahan, kuoleman varjo olisi jo osa sen elämää. Näin tapahtuu koko ajan, kun muovijäte siirtyy merestä kalojen ja merilintujen elimistöön. Eläimet eivät tunnista muovia, vaan näkevät sen ravintonaan. Miljoonat merilinnut menehtyvät nieltyään kaikenkokoista muoviroskaa, sytkärit yms repivät tai myrkyttävät niiden ruokatorven ja mahalaukun. Kuvassa rannalle kuollut albatrossi.



Kaloista muovi ja niiden myrkyt siirtyvät ravintoketjussa ylöspäin, päätyen lopulta myös ihmiseen.

Tammikuussa ajautui Saksan rannikolle kaksi kuollutta valasta, joiden vatsasta löydettiin mm 13 metriä pitkä kalaverkko ja 70 cm:n kokoinen auton osa ynnä muuta muovia.



Näkymä avautuu vieläkin surullisemmaksi, kun muistutan, että Tyyni valtameri ei ole ainoa merellinen kaatopaikka, vaan samanlaisia on maailman merillä kaikkiaan 5. 

Mitä voimme tehdä, miten voimme vaikuttaa merten tulevaisuuteen myönteisellä otteella? Kehittelyn alla on laitteita ja systeemejä, joilla merten muovijätettä saataisiin koottua. Tänä vuonna alkaa Japanin ja Etelä-Korean väliin jäävällä  merialueella suurimman tuollaisen kokoajan testaus. Se on 20-vuotiaan hollantilaisen Boyan Slatin kehittämä 2000m pitkä kelluva systeemi, joka kerää muovijätettä Tsutsiman saaren edustalla.

Kaikkien asiaan paneutuneiden tutkijoiden viesti on yhtenäinen: ainoa kestävä ratkaisu on muovin käytön vähentäminen ja kaiken käytetyn muovin talteen kerääminen, siis valistus ja tiedostaminen.

Leonard Cohenin sanoin: ’If you don’t become the ocean, you’ll be seasick every day. ’

1 kommentti:

  1. Kiitos Maritta - hienoja ajatuksia ja hienoja kuvia! Kiva seurata tätä kautta työskentelyäsi KALANMAHA-teoksen parissa.
    Raumalla nähdään kesäkuussa :)

    VastaaPoista